Bellis
nimi. Bellis Tarinankertoja / Bellis Puolikorva
laji/rotu. koira/seropi
ikä. 8
sukupuoli. narttu
lauma. Carmis, alfa
kuuluu myös. Puolikuuhun
KUVA - sivuprofiili
KUVA - pään arvet
ulkonäkö.
Bellis on korkea narttu. Sillä on pitkät raajat, jotka nostaa koiran keskikokoista lajitoveriaan huomattavasti korkeammalle. Se ei kuitenkaan ole mitään vankkaa tekoa, vaan varsin kevyt kokoonsa nähden. Vanhentuessaan narttu on säilyttänyt lihasmassansa, joskaan se ei enää juokse yhtä nopeasti kuin ennen.
Narttu on saanut vuosien aikana itselleen arpia. Oikealla puolella poskessa kulkee kaksi pitkää valkoista arpea, alempi toista hieman lyhyempi, ja kuonon päältä alkaa kaksi pienempää, joista taaempi hieman pidempi, päättyen vasemmalle puolelle ennen suuta. Vasemmassa lavassa on kaksi pitkää valkoista arpea -- oletettavasti veitsellä tehtyjä ja keskiselässä oikealta puolelta alkaen ja vasemmalle puolelle jatkuen. Arpien välillä on selvä raja ja ensimmäinen niistä hieman taaempaa lyhyempi. Nartun tunnusmerkkinä on kuitenkin oikean korvan puuttuminen täysin ja iso arpikudos sen paikalla.
Sileäturkkinen Bellis on pääväritykseltään lämminsävyinen tummanruskea. Kaulasta sillä alkaa vaaleanruskea alue, joka jatkuu aina mahaan saakka. Sillä on kuitenkin keltainen kuono sekä jäljelle jäänyt vasen luppakorva. Sen molemmat etujalat ovat keltaisia, sekä nartun ohuen puoleinen häntä. Belliksen puolikuumerkki on otsassa sen tummanruskeiden silmien yläpuolella. Nartun kirsu on tummanruskea.
luonne.
Bellis on rauhallinen sielu. Se ei hätäile päätöksiä tehtäessä ja se käveleekin rauhallisesti oman arvonsa tuntien. Sille on vuosien saatossa kehittynyt hyvät hermot vieraitten koiraeläinten kanssa ja se pystyy selittämään jokaisen pienen asian perinpohjin hermostumatta kyselijään. Narttua on siunattu myös hyvällä muistilla ja se muistaakin jopa vain kerran tavatut persoonat nimeltä, toki muistisääntöjä käyttäen. Hyvästä muistista on myös apua, koska Bellis rakastaa tarinoita ja kertoo sekä kuuntelee niitä mielellään. Parasta koiran mielestä on viettää iltaa kertoilemalla pennuille, joista se hyvin paljon pitää, satuja ja sukulaisille tapahtuneita asioita.
Koiran lempeys vieraita kohtaan loppuu varsin lyhyeen, jos se onnistutaan suututtamaan kaikesta pitkästä pinnasta huolimatta. Suuttuessaan koira on kylmän viileä ja hyvin ivallinen tapaus. Sillä on terävä kieli, joka sivaltaa varsin nopeasti ja tarkasti. Narttu ärsyyntyynkin siitä, että sille väitetään vastaan.Se vetoaakin argumentoinnissa korkeaan ikäänsä ja "minä olen kokenut tämän, minä tiedän."
Bellis vihaa lahkolaisia, enemmän kuin mitään maailmassa. Nartun moni sisarus on kohdannut loppunsa Lahkon hampaisiin, joten se ei näe syytä lopettaa ja pitää vihaansa hyvinkin oikeutettuna. Se on myös henkeen ja vereen puolikuulainen. Klaaninsa vanhimpana se kokee tiettyä velvollisuutta tuntea jokaisen sukulaisensa vähintään ulkonäöltä ja nimeltä, sekä kertoa nuoremmille suvun menneisyydestä.
Koira kuuluu siihen kastiin, joka taistelee loppuun saakka ja karkuun lähteminen on häpeällistä. Joskus se on myöntänyt tappionsa ja luikkinut karkuun hengen säilyttämisen tähden, mutta niistä kerroista se ei välitä puhua. Enää se ei kuitenkaan ota osaa taisteluihin aktiivisesti. Se on nykyään enemmänkin strategi ja suunnittelija, kuin taistelija ja toteuttaja. Lahkolaisen tavatessaan, se ei kuitenkaan väisty lahkolaisen tieltä, vaan repii uhriltaan sekä puolet kasvoista ja silmänkin, jos pystyy.
menneisyys.
Bellis kuului kahdeksan sisaruksen pentueeseen. Se myytiin vanhalle rouvalle, joka kuoli kuitenkin muutaman vuoden kuluttua koiran hankinnan jälkeen. Bellis oli oppinut vanhan ruovan luona muutaman ihmisten kertoman tarinan ja päätti itsekin alkaa kertoa, sepittää ja kerätä tarinoita. Entisen emännän sukulaiset eivät huolineet isoa narttua, joten koira päätyi kiertämään kotikaupunkinsa laita-alueita.
Eräs villiintynyt koiralauma hyväksyi Belliksen jäsenekseen ja koira kulutti aikaansa väistellen rankkureita, autoja, hakien rottia ja city-kaneja sekä kertomalla tarinoita lauman pennuille. Pian laumalaiset alkoivat nimittää Bellis Tarinankertojaksi.
Sana sukulaisista kulkeutui Belliksen korviin ja se tapasi Veronica-siskon ja tämän pojan Fitzwilliamin. Bellis sai tietää Andriaanasta ja lähti kohti saarta.
Saarella olonsa aikana Bellis on ehtinyt repiä yhdeltä jos toiselta lahkolaiselta puolet kasvoista irti. Tavaramerkkinä narttu pitää silmän irrottamista siinä samalla. Vihollisiksiin narttu on ottanut kaksi lahkolaista: Isterin, jolta se on repinyt silmän irti, ja Rénfaisin, joka oli lähellä tappaa Belliksen.
Viimeiset kolme vuotta elämästään Bellis vietti Djalan lähettiläänä viemässä viestejä sinne sun tänne aina Yelenha Verimerkin käskystä. Uskollisuus laumaa ja sen johtajaa kuitenkin sammui, kun Yelenha solmi Lahkon kanssa sopimuksen laivasta ja saaresta sekä avunannosta.
pikkuhuomiota.
*Belliksellä on kolmen pennun pentue nyt-jo-edesmenneen Malakai-nimisen djalaisen herrasmiehen kanssa.
*kaksi poikaa, Ganriel ja Uriel, ja tytär Jeremiel
*Belliksen ketjukaulapanta on siirtynyt suvussa eteenpäin.
pelipaikka. Andriaana
pelaaja. Zizuka
@. zizuka.hurisee[ät]hotmail.com

